Elli Riipinen saavutti Järvi-Suomen kuvakisassa 2026 upean voittoputken nuortensarjassa. Hän nappasi peräti 1., 2. ja 3. sijan omilla kuvillaan (Usvan seassa, Geometries ja Misty mountains). Kolmoisvoitto on harvinainen saavutus ja kertoo Ellin vahvasta näkemyksestä sekä hienosta valon ja tunnelman hallinnasta – lämpimät onnittelut!
Jake Kukowski oli Juvan Kamerakerhon vahvimpia menestyjiä Järvi-Suomen kuvakisassa ja keräsi huipputuloksia useassa sarjassa. Jake voitti värikuvien sarjan kuvallaan Marjaniemi ja sijoittui samassa sarjassa myös kuudenneksi teoksella Mimikry. Lisäksi hän nappasi toisen sijan mustavalkokuvissa kuvalla Big fish. Teemasarjassa Jake jatkoi vahvaa virettään ottamalla toisen sijan kuvalla Varjon rytmi sekä neljännen sijan teoksella Basisti jäi taas varjoon. Useat kärkisijoitukset eri sarjoissa osoittavat monipuolista kuvaajanäkemystä – hieno suoritus!
Järvi-Suomen kuvakilpailun 2026 tulokset julkaistiin lauantaina 28.3.2026. Kilpailuun osallistuivat kamerakerhot Mikkelistä, Savonlinnasta, Pieksämäeltä, Suolahdesta, Hankasalmelta, Varkaudesta ja Juvalta. Kamerakerhot vuorottelevat kilpailun järjestämisestä, tuomaroinnista ja voittajakuvien näyttelystä – tänä vuonna kilpailun organisoinnista ja palkitsemistilaisuudesta vastasi Pieksämäen Kamerat ry.
Järvi-Suomen kuvakisa on järjestetty nykymuodossaan jo 1990-luvun alusta lähtien. Kilpailun ydin on säilynyt samana: ystävällismielinen vertailu, yhteisöllisyys ja innostus valokuvauksen kehittämiseen.
Vedoskilpailu on nykyään harvinaisuus
Järvi-Suomen kuvakisa on nykyään poikkeuksellinen siksi, että kyseessä on vedoskilpailu. Pelkkä kuvatiedosto ei riitä, vaan kuvat toimitetaan kilpailuun fyysisinä vedoksina, ja tuomarointi tehdään tulosteiden perusteella. Tämä korostaa kuvan kokonaisuutta: sommittelua, sävyjä, paperin ja tulostuksen laatua sekä sitä, miltä kuva näyttää valmiina teoksena.
Kilpailussa on viisi sarjaa: värikuvat, mustavalkokuvat, teemasarja, luontokuvat ja nuortensarja (alle 25 v).
Tuomarointi
Kuvien tuomaroinnista vastasi Kouvolan Kameraseura. Tuomaristossa toimivat Pispa Virta, Esko Kivelä ja Harri Vainio, ja kokoonkutsujana Leena Asikainen. Tuomaristo painotti erityisesti kuvan ideaa ja sisältöä, sommittelua ja visuaalista rakennetta, valon ja värien käyttöä, tunnelmaa sekä teknistä toteutusta – ja myös sitä, millainen muistijälki kuvasta jää.
Kilpailun tulokset 2026
Vuonna 2026 kilpailuun lähetettiin yhteensä 225 vedosta. Kokonaiskilpailun voitti Pieksämäen Kamerat 109 pisteellä. Toiseksi sijoittui Juvan Kamerakerho 84 pisteellä ja kolmanneksi Savonlinnan Fotokerho 34 pisteellä.
Kilpailun parhaaksi kuvaksi tuomaristo valitsi Seppo Hynnisen kuvan Ratamosarpio (Pieksämäen Kamerat).
Sarjavoittajat 2026
- Värikuvat: Jake Kukowski, Juvan Kamerakerho
- Mustavalkokuvat: Terho Poikolainen, Suolahden Kamerat
- Teemasarja: Terho Poikolainen, Suolahden Kamerat
- Luontokuvat: Seppo Hynninen, Pieksämäen Kamerat
- Nuortensarja: Elli Riipinen, Juvan Kamerakerho
Juvan Kamerakerho menestyi mainiosti sijoittuen kokonaiskilpailussa toiselle sijalle (84 pistettä).
Värikuvat:
1. sija: Jake Kukowski – Marjaniemi
3. sija: Aki Pulliainen, Töölö Freda iltarusko,
6. sija: Jake Kukowski – Mimikry
8. sija: Riku Munnukka – Pihla
Mustavalkokuvat:
2. sija: Jake Kukowski – Big fish
Luontokuvat:
10. sija: Aki Pulliainen – Pinja
Teema-sarja:
2. sija: Jake Kukowski, Varjon rytmi
4. sija: Jake Kukowski, Basisti jäi taas varjoon
Nuorten sarja:
Tänä vuonna nähtiin huikea onnistuminen. Elli Riipinen voitti nuortensarjan kaikki kärkisijat!
1. sija: Elli Riipinen – Usvan seassa
2. sija: Elli Riipinen – Misty mountains
3. sija: Elli Riipinen – Geometries
Lisäksi nuorten sarjassa
7. sija: Iris Sikkilä – Kesäpäivän ja kuolematon tyyli
10. sija: Iris Sikkilä – Varma askel





